lauantai 1. huhtikuuta 2017

4 viikko

Hexagon- ja pennimosaiikkeja lasittamattomia


Viimeinen viikko työharjoittelussa eteni vauhdilla. Jatkoin uusien laattamallien hinnoittelua ja sain laittaa myyntiin jo yhden laattamallin koska varastoon oli saapunut erä. Useana päivänä sai tarkistaa oliko varastossa jo myytävänä uusia laattoja. Tarkistelin tilannetta tietokoneelta varastokyselynä.

Board-sarjaa + Lumo
Tietokone järjestelmä oli aika sekava ja kaikilla oli omat asetuksensa käytössä ja aina kun vaihtui  kirjautumistunnukset oli aika hukassa koska ei löytänyt mitään.
Toisilla saattoi olla myös englanninkielinen pohja käytössä ja sen muuttaminen suomenkieliseksi vaati kikkailua.

Jatkoin mosaiikkien alustoille liimailua ja toiset mallit olivat niin isoja että uusia alustoja täytyi etsiä. Kivenoloisista laattasarjoista oli monta erilaista mosaiikkia olemassa, jotka eivät olleet esillä. Myynnin edistämiseksi mallit liimattiin ja koitettiin laittaa esille.


Seinälaattojen puolella järjestelin taas tilaa ja teimme tilaa uutuuksille. Toiset laatat olivat saaneet omat telineensä, mutta eivät saaneet tarpeeksi valoa tai huomiota joten tein niille hyllytilaa. Laattasarjan nimi oli Board.


Viikko kului myös varastopuolella pistäytyen. Sinne vietiin myynnistä poistuneet laatat ja poistettiin vanhentuneet silikonit lahjoittamalla ne asiakkaille. Liike möi vielä suomessa valmistettujen laattasarjojen loppueriä alennuksella alkaen 3,50 m2.








 Lopuksi vielä ulkonäköhuomio laattasaumoista.
 Tässä kuvassa on mitallistettu laatta ja siis erittäin minimalistinen sauma joka sopii kaikkiin moderneihin tiloihin. Pinta on erittäin tasaista ja varjoja ei paljon synny seinälle eli pinta on tasainen.
Laatta on muodoltaan erittäin suorareunainen.

Tässä kuvassa taas on perinteinen laattasauma eli sauma tulee noin 3 mm levyiseksi koska laatassa on mittavirhettä ja saumalla peitetään tämä vaihtelu.

 Seinälle syntyy paljon enemmän varjoa ja tämä ratkaisu kuuluu mielestäni mieluiten kylpyhuoneeseen.
 Varjo tulee laatanreunassa olevasta pyöristyksestä. Kenties tämä saumaus on helppo toteuttaa, ainakin tätä saumatyyppiä on tehty kauan.



Harjoitteluaika meni nopesti ja kivaa oli sekä opin uusia asioita. Mukavaa oli myös että työstä oli konkreettista hyötyä ja työntekijät pystyivät keskittymään kaupan tekemiseen. Asiakkaina oli ihan tavallisia mukavia asiakkaita ja heidän palvelemisestaan tuli ihan onnistunut olo.







Antigue-sarjaa
Tässä vielä näyteikkunoita jotka houkuttelevat sisälle liikkeeseen ja jonne pääsee myös kävelemään ja tutustumaan valmiisiin seiniin ja laattasarjoihin.
Factory-sarja

Hexawood
Oliko se Woodland?





sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

3 viikko

Liimaus menossa
Kolmannella viikolla työharjoittelussa jatkoin hinnoittelua. Välillä sain tehtyä hinnoittelua monta tuntia koska myymäläpäälliköllä oli työmaalla käyntejä ja muuta tehtävää. Tulostus tapahtui vain tällä yhdellä koneella joten välillä piti vuorotella. Sainkin hinnoittelun lähes tehtyä ja pienet hintalaput paikoilleen.

Siirryin loppuviikolla miljöiden hinnoitteluun, eli tulostin lappuja kaakeloituihin tiloihin. Myös myymälän suuret sermit olivat vailla tuotetietoja ja hintoja. Niihin piti myös liimata taskut tuotetietolappua varten.

Luxury stone-mallistoa
Liimasin myös uusia mosaiikkimalleja alustoille ja samalla löysin myös vanhenpia malleja joilla ei ollut vielä alustoja.

Uudet mallit ovat juuri saapumassa liikkeisiin ja kaikille ei ollut vielä tuotetietoja ja hintoja. Ne joille tiedot löytyvät laitetaan esille myyntiin.

Uutuuksissa oli kyllä mukavia laattoja ja tiedän että tulevat myymään ihan hyvin. Ainoastaan mosaiikeissa on sen verran arvokkaita neliöhintoja että niitä ei mene usein ellei kyseessä ole arvokohde.

Betoninnäköisiä laattoja on ollut ennenkin 60 x 60 koossa mutta nyt tulivat normaalikokoiset laatat eli 20x40cm. Myös pienemmät koot jotka ovat hyviä esim välitilaan keittiöön ovat tulossa. Niissä on pintakuosina betonia puuta ja marmoria.

Metro-sarja
Fasetteja on ollut ennenkin mutta uudet fasetit ovat kapeita ja niitä löytyy myös puolikkaina. Värivalikoima on melko suomalainen eli mustaa, valkeaa, beigeä ja harmaata ja osaa vielä mattana ja kiiltävänä. Näitä laattoja etsivät esimerkiksi vanhan talon laittajat jotka haluavat välttää liian uudenaikaista tyyliä. Vaikka nämähän ovat nyt trendivalintoja myös.

Puukuvioituja laattoja välitilaan tai lattiaan Woodland-sarja




maanantai 20. maaliskuuta 2017

2 viikko

Työharjoittelussa jatkoin hinnoittelua ja lattialaattojen jälkeen siirryin seinälaattojen hinnoitteluun. Keräsin tuotekoodeja paperille aina yhdestä aitiosta ja tietokoneella sai tulostettua hintalaput.
Välillä ei koneelta löytynyt hintatietoja ja silloin piti etsiä Pukkilan nettisivuilta tuotekoodia. Koodi oli saattanut muuttua ja erilaisia luetteloita piti käydä läpi.

Loppuviikolla siirryin mosaiikkien hinnoitteluun ja sitä varten piti vaihtaa erikokoinen tarra ja muuttaa myös tulostusasetuksia pitkälle tarralle sopiviksi. Lopullinen sijoittelu mosaiikkitauluun vaati vielä hieman askartelua sillä tarroja piti leikata sopiviksi.

Siinä sivussa jatkoin myös asiakkaiden palvelua ja autoin etsimään asiakkaalle mieluisia laattoja. Tutustuin myös erilaisiin lattiakaivoihin. Seinänvierikaivosta oli hyvä malli liikkeessä josta näki rakenteen ja patentoidun kaulusrakenteen.


Seinänvierikaivon rakenne

Vaihtoehtona oli vielä nurkkamallikaivo ja tavalliseen pyöreään lattiakaivoon yhdistettävä neliökaivonkansi. Neliökannen ympärille pystyi asentamaan ison laatan kulmittain leikkaamalla ja samalla pystyy luomaan kaadon kaivolle.


Neliökaivo pyöreän kaivon päällä

Nurkkamallisessa lattiakaivossa oli sellainen hyvä puoli että se ei tukkeudu helpolla vaikka joku nukahtaisi suihkuun. Tämä on varmaan tärkeää taloyhtiöissä ja vesivahinkojen estämisessä.

Nurkkamallinen lattiakaivo
  

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Työharjoittelun 1. viikko

Alkutilanne sekava...
Työharjoittelu Pukkilassa Turussa on alkanut 6.3. Jouduin heti tositoimiin ja järjestelin seinälaatat uusille paikoille ja putsasin ne samalla. Seinälaatat on laitettu esille mustalla huovalla vuorattuihin aitioihin tai osastoihin. Jokaisella osastolla on kohdevalot ja väriteema jonka mukaan laatat on aseteltu.

Aluksi meni ihan sekaisin laatoista, koska niitä oli niin valtavasti. Varsinkin valkeita laattoja oli ensin vaikea lajitella. Niitä lajittelin mattaa ja kiiltävää eri osastoihin ja kiiltävät kuviolliset omaksi kokonaisuudeksi.

Seuraavana päivänä huomasin jo paremmin sävyt ja laitoin kellertäviä, punertavia, vihertäviä, kylmänharmaita yms. omille paikoilleen.

Aloitin viikon puolivälissä asiakkaiden avustamisen ja hinnoittelun. Hinnoittelun ohessa tutustuin eri vaihtoehtoihin ja opettelin merkinnät varastotuote, tilaustuote, lattialaatta, seinälaatta yms.


Lattialautaa keraamisena
Puunkuvioita lattiaan



Hinnan korotus oli tullut juuri maaliskuun alussa ja kaikki tuotteet pitää pikkuhiljaa hintapäivittää. Kirjauduin netissä Pukkilan sivuille ja niin pääsin käyttämään hinnoittelupalvelua ja tulostin label writerilla hintalappuja.

Lattialaatat sain käytyä läpi ekalla viikolla samoin lattiamosaiikit. Hieman harmia oli irtoavista hintalapuista suurissa lattialaatoissa. Kiven pinta oli niin karhea ettei siinä meinannut mikään pysyä. Saa nähdä pitääkö teipata joku lappu vielä kiinni.

Upeita laattavaihtoehtoja on tullut ihasteltua. Jatkossa kuvia niistä!



keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Tuunausta Jaanan tunneilla

Otin työn alle useita vanerisia tarjottimia, joita olikin kertynyt monta erilaista. Aluksi ei ollut mitään tiettyä suunnitelmaa vaan aloin kokeilemaan Osmocolorilla. Kaapissa oli valkeaa ja savenväristä eli harmaata peittävää puuvahaa.

Ensin hion tarjottimet 180 karkealla paperilla. Sitten pyyhin pinnat kostealla rätillä ja odotin hetken ja hioin uudestaan 240 karkealla paperilla. Jälleen pölyn poisto ja hetken päästä vahaa pintaan.

Kokeilin pensseliä ja töpötintä. Töpöttimen tein vaahtomuovista. Yhteen tarjottimeen kokeilin myös taiteilijapensseliä.

Vahasin myös pärevakan valkoiseksi. Tämä vakka oli kaapin päällä unohtuneena ja ehkäpä sen käyttöarvon nyt muistaa paremmin. Kyseessähän on vanhanajan kotilaatikko.
Vakan ainoastaan pesin ja annoin kuivua ennen käsittelyä.

Tarjottimiin otin lopulta teemaksi erilaiset läpinäkyvät koristeet. Jossain vaiheessa aioin tehdä kaikkiin saman kuvion mutta päätin että se olisi liian tylsää. Lopputulos oli ihan mielenkiintoinen.



Ennen

torstai 29. joulukuuta 2016

7 viikko, huoneisto valmistuu

Kylpyhuoneen remontti eteni vauhdilla ja 7 viikolla tehtiin lattian vesieristys valmiiksi ja lattialaatat asennettiin.
Vuorokauden kuivumisen jälkeen laatoitettiin lattianraja eli viimeiset seinälaatat menivät paikoilleen. Samana päivänä saumattiin laattasaumat. Seinälle tuli valkea sauma ja lattiaan keskiharmaa.
Saumausaineesta tehtiin melko jämäkkää ja toinen levitti saumaaineen ja toinen pesi saumat perästäpäin.


Paljon kaappitilaa?
Säilytystilaa lisää


Kiinnitimme lavuaarikaapin paikoilleen ja putkimies asensi lavuaarin hanan. Suihku sekä wc-istuin asennettiin myös paikoilleen. Sen jälkeen laitoimme kiintokalusteet paikoilleen ja lavuaarin yläpuolelle tuli peilikaappi valolla. Eli sähkömiestä tarvittiin taas.

Suihkuseinäksi tuli 90cm leveä lasiseinä kiinteäksi asennettuna. Alareunaan tuli lattiaan liimattava tuki ja seinään porattiin tanko suihkuverholle ja samalla tämä tanko tuki lasiseinän kiinteäksi.


Ja vielä viimeistä kuvaa keittiöstä. Välitila näyttää sulautuvan yhtenäiseksi. Mukava silmää hämäävä juttu! Keittiöön jätettiin nippu käyttöohjeita kodinkoneita varten. Ne kun ovat kaikki uusia ja ihmeellisiä? Ainakin hipaisukytkimillä varustettu liesitaso on alkuun varmaan outo.

Vuokralaisen kanssa vielä kuulostellaan pitääkö eteisen ovesta ottaa pois alareunasta jotta matto mahtuu. Ovi on jo nostettu aivan ylärajalle eli saranoita on säädetty.
Sähkömies tulee vielä asentamaan yhden valon keittiönpöydän päälle ja putkimies vaihtaa patterin termostaatin joku päivä.

Monta pikkuasiaa tuntuu olevan aina kesken ennen lopullista valmistumista. Ja seuraavaksi on tietysti jotain huoltoon liittyvää edessäpäin.

Eteinen oli täynnä viimeisiin päiviin asti työssä tarvittavia koneita yms. joten tyhjästä eteisestä en enää muistanut ottaa kuvia.
Viimeiset maalausviimeistelyt tehtii vielä listanpäihin ja vessan putkeen ja asuntoa siivottiin ja nyt se on valmis.
Ja asunto vuokrattiin heti sillä vuokralainen oli valmiina.

maanantai 19. joulukuuta 2016

6 viikko, kylpyhuone alkaa kasautua



Lattialämmityksen paikoilleen liimausta

Viikko kului kylpyhuoneen lattian valuun, laattojen valitsemiseen ja hakuun, katon maalaukseen ja vesieristykseen. Lattia valettiin sementtimäisellä tuotteella joka kuivui kahdessa tunnissa.. Sen tekemisessä sai olla nopea ja pinta piti hiertää kosteana, jotta siitä tuli tasainen. Lattiavalun sisään asennettiin lattialämmitys kuumaliimalla





Keittiössa välitilalaatoitus valmistui ja siihen vaalea saumaus. 




 Seuraavaksi seinät piti primeroida ja sertifioitu vesieristäjä kävi pinnoittamassa seinät kahteen kertaan. Välissä seinät saivat kuivua vuorokauden. Nurkkiin ja läpivienteihin tuli kangasvahvike.

 Seinät laatoitettiin sitten vaalealla saneerauslaastilla jotta vaaleat saumat olisivat mahdollisimman virheettömät. Ajatuksena oli käyttää keittiön ylimääräisiä laattoja kylpyhuoneeseen, mutta niiden sävyt eivät käyneetkään yhteen. Kylppärin laatta oli puhtaan valkoista ja keittiössä oli tullut käytettyä hieman luonnonvalkoista laattaa.
Niinpä lattialaatasta tehtiin raitaa takaseinälle ja jos sitä olisi ollut riittävästi niin myös muille seinille olisi tullut. Toiselle seinälle tulee kaapistoa joten siinä silmä ei häiriinny, mutta toinen seinä hieman huolettaa.

Leikkasin laatat laattaleikkurilla huoneen ulkopuolella toisen antamien mittojen mukaan. TYö hoitui ihan joutuisasti kunnes oli viimeisten laattojen vuoro. Koko päivän keskittyminen vei voimat lopulta ja työpäivän jälkeen oli todella poikki. Seinät saatiin silti laatoitettua yhdessä päivässä.


Leikkuri piirsi pintaan särön


Leikkurin toiminta oli yksinkertainen: merkki laitettiin haluttuun leikkauskohtaan, pintaan työnnettiin särö ja tassuilla taitettiin laatta kahteen osaan. Sitten vain piirturi pois alta ja laatta käyttöön.
Toisiin laattoihin oli tehtävä reikiä. Ne tehtiin tarkoitukseen tehdyllä kuppiterällä. Ensin poranterällä reikä halutun reiän keskikohtaan ja sitten kuppiterä käyttöön. Työskentelyvarana alla oli kipsilevyä ja imuri sai olla mukana porauksessa sillä hienojakoista lasia lensi!


Ensi viikolla jatkuu lattian laatoitus sillä vesieristäjä on saanut sen viikonloppuna tehtyä.